Pelastuskoiraliitto kehottaa seuraamaan viranomaisten määräyksiä ja ohjeita ja yhdistyksiä huomioimaan ne omassa toiminnassaan.
Ruokaviraston ohjeistus löytyy täältä: Etusivu – Ruokavirasto
Voimassa olevat ASF-rajoitukset – Ruokavirasto
Ruokaviraston 1.9.2026 voimassa olevat rajoitukset afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi kieltävät tartuntavyöhykkeen sisällä sijaitsevan ydinalueen maastossa mm. liikkumisen maastossa jalan tai ajoneuvolla muutoin kuin teitä pitkin, koirien ulkoilutuksen muutoin kuin teitä pitkin kytkettynä ja yleisö- ja koiratapahtumien järjestämisen.
Muualla tartuntavyöhykkeellä on sallittua järjestää koiratapahtumia, joissa koirat pidetään kytkettynä ja tapahtumiin osallistuu korkeintaan sata henkilöä. Tämän mukaan jälkiharjoittelu ja jälkikokeet, joissa koirat ovat kytkettyinä, olisivat sallittuja, mutta hakuharjoittelu ja hakukokeet sekä käyttöönottotarkastukset, joissa koirat eivät ole kytkettyinä, olisivat kiellettyjä.
Ruokavirasto voi myöntää yksittäistapauksia koskevia ja tapauskohtaista riskinarviointia edellyttäviä poikkeuksia tartuntavyöhykkeellä noudatettavista kielloista ja toteutettavista toimenpiteistä, jos poikkeaminen ei aiheuta eläintaudin leviämisen vaaraa. Lupa poikkeamiseen myönnetään hakemuksesta.
Pelastuskoiraliitto on yhteydessä Ruokavirastoon ja tiedustelee miten rajoitukset koskevat pelastuskoiratoimintaa. Tiedotamme tilanteesta tällä sivulla.
Suomen Pelastuskoiraliitto ry (15:45 1.9.2026)