Tiina Salminen on menehtynyt

7.4.2026

Suruksemme joudumme kertomaan, että pitkän pelastuskoiratoimintauran tehnyt Tiina Salminen on menehtynyt äkillisesti sairauskohtaukseen keskiviikkona 1.4. 2026

Tiina oli mukana perustamassa K9 Keski-Suomea ja ehti pelastuskoiratoimintaurallaan olla paljossa mukana. Hän koulutti kaksi hälytyskoiraa, osallistui itse aktiivisesti koulutuksiin ja toimi kouluttajana, koetestaajana kolmessa lajissa sekä viimeisen vuoden myös VIRTA-tarkastajana. Lisäksi hän toimi Idän alueen koulutusvastaavien aluevastaavana ja oli mukana kehittämässä rauniokouluttajakoulutusta.

Kouluttajana ja testaajana Tiina oli erittäin pidetty. Erityisesti Tiina muistetaan ylitsepursuavasta ja tarttuvasta ilostaan, sekä reilusta ja rempseästä asenteestaan.

Tiinan myötä menetettiin paljon osaamista, tietotaitoa, valoa ja hyväntuulisuutta ❤️.

Otamme syvästi osaa Tiinan lähimmäisten suruun.

Mikäli yhdistyksenne haluaa lähettää adressin tai muun muistamisen, ne voi lähettää osoitteeseen
Tiina Salmisen omaiset
Kuuselamutka 35
40270 Palokka.

 

Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
Scroll to Top